Familon peittelee Unen SM-kisaajat höyhensaarille

Lifted järjestää toista kertaa Unen SM-kisat 5.–6.4.2018 Radisson Blu Seaside -hotellissa Helsingissä. Hyvän unen asiantuntija Familon toimii tapahtuman pääyhteistyökumppanina.

Tänä vuonna kisalla halutaan nostaa esille unen merkitystä työelämän tuottavuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Me Familonilla kiinnitämme katseemme etenkin suomalaisten unen laatuun, joka vaikuttaa kaikkeen tekemiseen yhteiskunnassa. Hyvät arjen rutiinit, säännölliset rytmit ja positiivinen asenne vaikuttavat unenlaatuun, joka taas vaikuttaa päivittäisten asioiden hoitamiseen. Tässä onnellisuuden oravanpyörässä hyvä uni on kaiken lähtökohta.

Vuoden 2018 Suomen mestaruus ratkaistaan kilpailijoiden kannalta tasapuolisissa olosuhteissa. Kilpailijoille tarjotaan käyttöön samanlainen hotellihuone, joka tarjoaa kilpailijoille tasalaatuiset puitteet huippusuoritukseen kilpailuyön 5.–6.4. 2018 aikana.

 

Unen SM-kisoissa Suomen laadukkainta unta nukkuvan tittelistä kisaavat:

Nina Rahkola, MTV3:n toimittaja ja juontaja

Jaana Alenius, Tokmannin hyvinvointipäällikkö

Heidi Antman, DNA:n henkilöstöasiantuntija

Teemu Arina, biohakkeri, teknologia-asiantuntija ja kansainvälinen puhuja

Rea Haverinen, Radio SuomiRockin juontaja

Rudi Skogman, Blokin toimitusjohtaja

Dani Nukarinen, Vainun team leader

Jemina Salonen, yleisön valitsema edustaja

Aki Apell, yleisön valitsema edustaja


Familon Ultra -peite ja säädettävä Familon Ultra -täyttötyyny tuudittavat kisaajat unten maille, ja supersuosion saavuttaneet Familon Ultra Percale -pussilakanat tuovat iholle rapeiden hotellilakanoiden tunnun. Kilpailun voittaja saa 200 euron lahjakortin Familonin verkkokauppaan.

Radissonin hotelleissa on nukuttu Familonin sängyissä jo yli kymmenen vuoden ajan. Familonilla on pitkä kokemus yhteistyöstä hotelli- ja majoitusalalla, laivateollisuudessa ja julkisella sektorilla. Familon Pro -vuoteiden ergonomiset ominaisuudet tarjoavat erinomaisen nukkumismukavuuden eri painoisille nukkujille. 

Itselle parhaiten sopivat unituotteet ovat takuu hyviin uniin. Kisojen aikana Familon tarjoaa verkkokaupassa hotellilaatuisia tuotteita kampanjahintaan 5.–8.4.