Raikkaan vuoteen salaisuus

Vietämme vuoteessa noin kolmasosan elämästä. Kukapa ei haluaisi mennä nukkumaan joka yö puhtaana kutsuvaan vuoteeseen. Kokosimme muistilistan raikkaan petauksen periaatteista.

PETAUS

Pöyhi aamuisin tyyny reiluin ottein. Älä petaa vuodetta ennen kuin lämpö ja kosteus on kunnolla haihtunut sängystä.

TUULETUS

Vuodevaatteet rakastavat tuulettamista. Pudistele ja tuuleta aina kun ehdit, etenkin pakkasella! Kostealla ilmalla tuuletus kannattaa kuitenkin jättää väliin, jotteivat vuodevaatteet ime itseensä ylimääräistä kosteutta.

PESU

Pussilakanat on suositeltavaa pestä 2-3 viikon välein, kun taas tyynyliina ja aluslakana kannattaa vaihtaa puhtaaseen 1-2 viikon välein. Poikkeuksena allergikot, lemmikin kanssa nukkuvat, runsaasti hikoilevat tai hilseilevät nukkujat – lakanat vaihtoon 1-2 viikon välein!

SILITTÄMINEN

Lakanoiden mankelointi tai silittäminen antaa niille antistaattisen pinnan, joka hylkii likaa, jolloin lakanat säilyvät pidempään puhtaina. Tästä voi olla myös apua allergikolle, sillä silitys ja mankelointi sulkevat kankaan pinnan, mikä vähentää pölyn irtoamista kankaasta.

Ihminen hikoilee jopa litran yössä.

Ihminen erittää nukkuessaan 0,5-1 litran verran hikeä (Allergia-, iho- ja astmaliitto 2018). Tämä tarkoittaa, että viikon aikana hikeä erittyy nukkuessa 3,5-7 litran verran. Tyynyyn, peittoon, sijauspatjaan, patjaan ja jopa sänkyyn imeytynyt lika ja hiki muuttavat tuotteiden ominaisuuksia. Tyyny menettää muhkeutta ja tukevuuttaan, eikä tunnu enää samalta. Vuodevaatteiden vaihtoväli vaikuttaa siis myös uniergonomiaan!

TYYNYN JA SIJAUSPATJAN SUOJUKSET

Tyynyn ja sijauspatjan suojusten avulla voit pidentää unituotteidesi käyttöikää, sillä ne estävät hikeä ja likaa imeytymästä suoraan tyynyn ja sijauspatjan kuituihin. Suojusten pesu on aina tyynyn, peitteen tai sijauspatjanpäällisen pesua helpompi juttu.

PÖLYLLE KYYTIÄ

Makuuhuone on kodin pölyisimpiä huoneita, sillä petivaatteiden ja lakanoiden kuiduista irtoaa runsaasti pölyä. Imuroi makuuhuone ja sänky huolellisesti, jotteivat lika ja pöly aiheuta yöllä tukkoisuutta. Puistele lakanoista ylimääräinen pöly pois ennen pesua.

SÄILYTYS

Käytätkö kesäisin vilpoisaa kesäpeittoa ja talvisin lämpimämpää peitettä? Pese aina vuodevaatteet ennen säilytystä. Pakkaa ilmatiiviisti ja ilmavasti puhdas tuote, kun ne ovat varmasti pesun jäljiltä kuivuneet.

Blogissa lisää huoltoteemaa: Tyynyn ja peiton peseminen & usein kysytyt huoltoaiheiset kysymykset.

Julkaistu 30.10.2019