Me familonilaiset

Olemme kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asialla.

Hyvä olo ja hyvä uni ovat meille familonilaisille sydämen asia. Haluamme Familon-tuotteiden ja -palveluiden olevan hyvä valinta. Työskentelemme joka päivä tavoitteenamme tarjota parempaa nukkumismukavuutta ja hyvinvointia. Familonin tuotevalikoimaan kuuluu kuluttajatuotteita sekä Familon Pro -ammattipuolen ratkaisuja, jotka tuovat hyvän unen tuotteitamme muun muassa hotelleihin ja risteilyaluksiin.

Missiomme on tarjota hyvänolon tuotteita ja ratkaisuja, jotta me kaikki nukkuisimme ja voisimme paremmin.

Visiomme on, että Familon on ensimmäisenä mielessä, kun ajattelet hyvää unta.

SARI PAKARINEN, TUOTEKEHITYS On kiehtovaa, mitä erilaisten kuitujen ominaisuudet saavat aikaan. Tällä hetkellä puhutaan paljon unen määrän ja laadun merkityksestä, ja olemme valmiita kehittämään tuotteita, jotka parantavat näitä asioita mitattavasti. Myös Familon Home -kodintekstiilimalliston lähtökohdat ovat vahvasti unen maailmassa sekä hyvässä nukkumisympäristössä – tärkeimmäksi nousevat materiaalien tuntu, levollinen tunnelma, pitkäikäisyys sekä yhdisteltävyys ja kokonaisvaltainen hyvä olo.
HANNA SALAMA, TUOTEKEHITYS Familonin talossa elää pitkä unen tietotaito. Hyvä uni on aina kokonaisuus, ja Familonilla tarjoamaamme kokonaisuuteen kuuluvat aidosti erinomaiset vuoteet, ergonomiset tyynyt, yksilölliset peitteet, korkealaatuiset lakanat ja muut unen lisävarusteet. Tuotteemme eivät ole vain laadukkaita ja ergonomisia, vaan myös käytännöllisiä, esteettisiä ja sisustuksellisia. Eri Familon-kombinaatioita yhdistelemällä kaikenlaiset nukkujat löytävät itselleen hyvän unen ratkaisun.
PANU KONTINEN, TALOUS Familonin ydintekeminen ja osaaminen unen ja hyvinvoinnin ytimessä on pysynyt vuosien saatossa samana, mutta työtämme määrittää jatkuva kehitysorientoituneisuus. Innovaatioilla ja oikeilla ratkaisuilla teemme tulosta ja hyvinvointia. Osaava tiimimme tekee jatkuvaa työtä vastuullisen liiketoiminnan kehittämiseksi läpi koko arvoketjun.
JUKKA OJALA, TUOTANTO JA LOGISTIIKKA Familon on luotettava kumppani. Tuotteidemme laatu, tuotannon sujuvuus sekä toimitusvarmuus ovat työssäni tärkeimpiä onnistumisen mittareita. Familon-tuotteet valmistetaan konsernin omilla tehtailla Virossa sekä yhteistyössä luotettavien toimittajien kanssa. Vastuullisuus näkyy työntekijöiden hyvinvointina ja ympäristön kannalta hyvinä valintoina. Haluan omalta osaltani varmistaa, että Familon-tuote on aina muita vaihtoehtoja parempi ostos.
MAARIT PEKKI, OSTO Teemme tuotesuunnittelun kanssa joka päivästä työtä tuotetestauksista tehdaskäynteihin, jotta Familon-laadulle asetetut tiukat vaatimukset täyttyisivät. Vaalimme hyviä suhteita kumppaneihimme, joista pitkäaikaisimmat ovat samoja, kuin aloittaessani Familonilla 28 vuotta sitten.