Familon-blogi

Kokonaisvaltaista hyvää oloa sinulle ystävä. Friends of Familon on yhteisö kaikille kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kodin sisustuksesta kiinnostuneille. Hyvä olo on kokonaisuus, johon vaikuttavat uni, liikunta, ruoka, viihtyisä ympäristö ja itselle oikeat valinnat. Haluamme tarjota sinulle inspiroivia hyvän olon vinkkejä, jotta nukkuisit paremmin ja voisit paremmin, joka päivä.

Kohde-esittelyssä ison hotelliketjun omintakeinen Lappee

Original Sokos Hotel Lappeessa luonto ja kaupunki ovat molemmat läsnä, ja Lappeenrannan keskusta on aivan Saimaan järvimaisemien tuntumassa. Hotellin sisätiloissa taas nautitaan suomalaisesta designista. Hotelliasukas istahtaa Yrjö Kukkapuron suunnittelemalle Moderno-tuolille ja käy lepoon Familonin hotellivuoteelle. 260 huoneen hotellissa on reilusti yli puolet vuoteista vaihdettu tänä vuonna uusiin. Lue lisää

Unen merkitys työhyvinvoinnille

Työnantajat Suomessa ja maailmalla ovat havahtuneet työntekijöistä huolta pitävän yrityskulttuurin merkitykseen. Työntekijöistä pidetään kiinni huolehtimalla heidän jaksamisestaan ja motivaatiostaan. Työnantaja-brändi ei menesty, jollei se ota tosissaan työntekijöidensä viihtymistä, jaksamista ja merkityksellisyyden kokemista. Mielekäs, arvoja vastaava työ ja yksilöllinen työhyvinvointi syrjäyttävät työstä saatavan rahallisen kompensaation. Lue lisää

Työhyvinvoinnin lyhyt Q&A

Työhyvinvointi puhuttaa ja haastattelimme aiheesta Ilmarisen työkykyjohtaja Kristiina Halosta. Kristiina avaa työelämässä vaikuttavia arvoja ja sukupolvieroja sekä kertoo, kuinka näkee työhyvinvoinnin tilan 2019. Lue haastattelu Familon-blogista! Lue lisää

Familon mukaan #ykkösketjuun

Familon osallistuu muiden suomalaisyritysten kanssa #ykkösketjuun-kampanjaan, joka ajaa Suomeen yhtenäistä yritysvastuun lainsäädäntöä. Kotimaan liiketoiminnalle on luotu pelisäännöt vastuullisuudesta, mutta ulkomailla tapahtuvaa yritystoimintaa ei säännöstele ihmisoikeuksia takaava lainsäädäntö. Lue lisää

Organisaatio univajeessa

Kyllä sen näkee: tuo kaveri on nukkunut liian vähän. Väsymystä ei ole vaikea havaita tutun henkilön habituksessa. Se on vetämättömyyttä liikkeissä, passiivisuutta ja ihan oikea värinmuutos kasvoissa. Kauneusunet olisivat tehneet hyvää. Lue lisää

Levossa luovuus kukkii

Sinä olet luova. Kaikki ovat, eikä muuta pysty tutkimukset tai todisteet väittämään. Silti harha siitä, että luovuus työelämässä kuuluisi tietyille ammattikunnille, elää vahvana. Onko luovuus työelämässä pinnallista ja miten sen voisi houkutella esiin? Haastattelimme Familonin työhyvinvoinnin juttusarjan kolmannessa osassa luovuusasiantuntija Krista Launosta. Lue lisää